Mielipiteitä, mielipiteitä

Olen aiheeni kanssa vähän myöhässä, mutta ei se mitään. Omalla tavallaan se on ollut aina vähän pinnalla ja aiheuttanut paljon erimielisyyksiä. Aihe on nimittäin tasa-arvoinen avioliittolaki. Maaliskuussa 2017 astuu ko. oleva laki voimaan, eli vihdoin meillä ollaan astuttu askel kohti nykypäivää ja seksuaalivähemmistö sai osansa tästä "tasa-arvon" maasta. Aion nyt kirjoituksessani esittää kysymyksiä ja omia mielipiteitäni asian tiimoilta, sekä kohdistaa kirjoitukseni aiheen aiheuttamiin kommentteihin.

Avioliitto on miehen ja naisen välinen
Kuka niin on päättänyt? Miehet ja naiset ovat saaneet sen oikeuden mennä naimisiin rakastuessaan. Avioliittokin on ollut olemassa jo aikojen alussa, milloin vielä homous oli "sairaus" ja harvemmin sitä edes tuotiin esille leiman pelossa. En ole koskaan mieltänyt että nainen ja mies menevät naimisiin, vaan rakastunut pari, joka haluaa elää elämänsä yhdessä loppuun asti, perustaa perheen ja omistaa asioita yhdessä, sekä olla sidottuina toisiin lakiasioissakin esim. perintö. Se on se rakkaus minkä takia naimisiin mennään, ei sukupuoli.

Miksi sitten ei hyväksytä moniavioliittoja?
Tasa-arvoisen avioliittolain tarkoitus oli tuoda oikeus, sukupuoleen katsomatta, kahden henkilön mennä naimisiin. Homoja nyt kun sattuu olemaan, ja he ovat tuoneet itsensä esille eikä pysy piilossa, niin kuin ei kuulukkaan piilotella! Polyamoria ei ole niin tunnettua, joko sitä ei tuoda esille tai sitten sitä ei ole niin paljoa. Joka tapauksessa, ihmisen luonteeseen on rakennettu yksiavioisuus, muuten tunne mustasukkaisuuskin, olisi vain myytti eikä siitä tiedetä. Sekä se taitaa myös rikkoa tasa-arvoisuutta, jos polyamorinen suhde olisi heteroihmisillä. Ellei suhde sitten ole mies, mies, nainen ja nainen tjsp. Anyway, avioliitto on kahden kauppa.

Homous on syntiä
Suomessa on uskonnonvapaus. Pidetään kirkko erillään valtiosta. Eihän kukaan kirkkoa pakota homojen avioliittoa siunaamaan.

Lapset kärsivät
Jos joku ruton etäpesäkettä kantava imbesilli kasvattaa omat lapsensa siihen että "hyi homoja, erilaisia kuin me, kerrotaan se kaikille ääneen, se on väärin, apua, se tarttuu!!!!!" niin tottakai kiusaamista esiintyy. Sama asia kehitysvammaisten kanssa, ulkonäöllisesti poikkeavien kanssa, sekä ulkomaalaisten. Kaikki pitäisi ottaa vastaan ihmisenä, yksilönä. Ja jos joku on huolissaan miehen tai naisen esikuvan puuttumisesta niin miksi yksinhuoltajien lapsia ei kiusata ja syrjitä? Hyvinhän hekin pärjäävät ja aina jostain se esikuva löytyy. Pääasia että lapsi kasvaa rakastavassa ja huolehtivassa ympäristössä.

Ja loppuun vielä tekstiä raamatusta ja siihen vetoamisesta. Kuka sen kirjoitti? Kuka pystyy todistamaan, että kyseessä on faktakirja eikä fiktio? Ja sitähän on uudelleen kirjotettu, mikä on estänyt kirjoittajia lisäämään sinne omia juttujansa väliin? Ja sitten on vielä tunnettu leikki; rikkinäinen puhelin! Jos jo kuiskattu lause kymmenen ihmisen välillä muuttuu, niin kuinka käy monien vuosituhansien välillä kerrotulle tarinalle? Ja muutama esimerkki mihin rikkinäinen puhelin on voinut vaikuttaa; Vedestä tehdään viiniä vähän pidemmässä ajassa tosin. Minäkin pystyn kävelemään vetten päällä, kun se on jäässä. Herätetään kuolleista ihmisiä, no, tuohon aikaan ei vielä taidettu tuntea koomaa. Ja onhan nyt näitä.

Tässä oli vain pieni osa siitä mitä kaikkea naurettavaa on saanut sosiaalisessa mediassa lukea tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kiitos, olen puhunut!

Oh my, kuinka se aika vierähtääkään...

Viimeisimmästä tekstistäni on kulunut jo 10 kuukautta. Tällä hetkellä "Muhku" on jo 9 kuukautta vanha. Ja tähän yhdeksään kuukauteen on mahtunut niin paljon kaikkea.

Synnytys meni hyvin,  melkeinpä voisi sanoa että oli ihan kivaa. Hitaasti lähti käyntiin, mutta sitten puhkastiin kalvot ja johan lähti! Supistukset kovenevat ja pitkään mentiin pelkällä ilokaasulla. Siitä ei kyllä pahemmin ollut minulle hyötyä muuten kuin muistin hengittää ja vieläpä oikein. Tovin siinä kärvisteltyäni tuli anestesialääkäri laittamaan epiduraalin. Oi, tämä jumalten lahja! Laittettiin oksitosiinitippa samalla vauhdittamaan tapahtumien kulkua. Epiduraalin jälkeen en tuntenut enää supistuksia ja sain nukutuksi jopa kolme tuntia! Heräsin sitten siinä pissalle, tallustin käytävän vessaan ja siellä aikani ihmettelin miksei nyt mitään tule. No - tuli jotain, meinaan kova kiire takaisin synnytyssaliin ja hälyttämään kätilö paikalle. "SE EI OLLUKKAAN PISSA, SE ON SE LAPSI, SE TULEE NY!". Ja niinhän se tuli.

Synnytyksen jälkeen saatiin tietää paremmin miten tämä kromosomipoikkeavuus on vaikuttanut Muhkuun. Olihan niitä sit, raajan poikkeavuus, kitalakihalkio ja vaikea sydänvika. Sairaalaanhan sitä sit jäätiin. Synnyttäneet tietävät kuinka hetkillä ihminen voikaan olla sen jälkeen. No lisätään siihen herkkyyteen se, että oma lapsesi on viety muualle etkä oikein edes tiedä mitä on tekeillä tai tapahtuu. Olin aivan hysteerinen. Pari viikkoa oltiin vastasyntyneiden teholla ja lasten ja nuorten osastolla, kunnes päästiin kotiin. Viiden päivän päästä kontrolli käynti, että kaikki on kunnossa. Tämä päivä tuli - kaikki ei ollut kunnossa. Muhkun happisaturaatio oli kovin alhainen. Sydänkardiologi menee vaikeaksi,  mumisee jotain ja lähtee soittamaan Helsinkiin. Mitä tapahtuu? Ei kukaan oikein sanonut siinä mitään. Sain itse päätellä että nyt ei varmaan olla menossa takas kotiin. No ei oltu ei. Kiireellisesti Helsinkiin hankkimaan tarkemmat arviot tilanteesta ja sydänleikkausjonoon. Sitä sitten odoteltiin syksyyn, että Muhku olisi "tarpeeksi iso" sydänleikkaukseen.

Syksyllä tuli sitten tieto, leikkauspäivä on päätetty. Kuinka pelottavaa se voikaan olla. Tosin ei mitään verrattuna siihen päivään kun sait vain odottaa milloin kirurgi soittaa ja kertooko hän hyviä vai huonoja uutisia. Ja kun se puhelu tuli, tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Muhku selvisi! Mutta sydäntä ei saatukkaan kuntoon.. Läppä edelleen vuosi, mutta oltiin siitä ahdas saatu tehtyä. Viikko meni ja Muhku oli aika huonossa kunnossa. Sitten kerrottiin että nyt leikataan uudelleen, tänään, koska ompeleet olivat revenneet. Voi paska, taas. Uusi päivä täynnä pelkoa. Leikkaus oli ohi ja tuli taas se pelottava puhelu. Aivan ihanaa, Muhku selvisi jälleen. Tosin sydäntä ei vieläkään saatu kuntoon. Nyt vaan täytyy odottaa vielä pidempään, että saadaan laitettua tekoläppä. Muhku oli tuon ajan enemmän ja vähemmän huonona. Haava tulehtui, tuli verenmyrkytys, sairaalabakteeri pääsi suolistoon ja keuhkokuume vielä pisteenä iin päälle. Ennen kolmatta leikkausta Muhku eleli hengityskoneen varassa todella sairaana. Tuli pakkotilanne leikkauksella. Se läppä oli saatava sinne. TAAS yksi päivä täynnä pelkoa. Tässä vaiheessa alkoi epätoivo saada jo otettaan minusta. En ole uskonnollinen juurikaan, mutta tuolloin halusin että Muhku kastetaan ennen leikkausta. Niin tehtiin. Leikkauksen aika odotellessani poltin Muhkun kqstekynttilää.  Tuskin silläkään sen suurempaa merkitystä oli, mutta itselle se loi pienen hipun toivoa. Meni 9 tuntia ennenkuin kirurgi soitti. Läppä oli paikoillaan, Muhku voi hyvin ja sydänkin on niin hyvä kuin voi. Siitä lähti sitten toipuminen ja vieroitus hengityskoneesta ja lisähapesta. Tulihan siinä sitten vielä Rota-virus ja influenssa A.

Nyt Muhku voi hyvin. Lääkitys on kunnossa, hapettuu hyvin ja hengittää itse. Olemme päässeet jo sairaalan kanssa suunnittelemaan kotilomia, joiden  myötä päästäisiin myös vihdoin kotiin. Sitä tässä ollaan jo odotettukkin.